nyt alkaa selvenemään, otin selvää mikä likkoja vaivaa, ja kuulemma, asia mikä vaivasi, oli ärsyttävät puheenaiheet. Poikaystävä, ruoka, liikunta, hevoset. Minkä minä sille voin etten keksi muutakaan, ja kun en ole joka viikonloppu ryyppäämässä mukana niin en voi osallistua niitä koskeviin keskusteluihin. Parin kanssa nyt asiat selvitetty, saa riittää, sen yhden kanssa en edes halua. ja toiseen en vaivaudu, ei siitä saa mitään irti.

 Mietin vain että miksei voisi heti sanoa että vaihdetaanko puheenaihetta tai muuta vastaavaa, jotenkin vähän hienotunteisemmin esittää asiansa kun se että tuolla tavalla porukalla känätää selän. Ensin ajattelin että antaa olla, pärjään mä yksinkin, mutta tajusin tänään, etten selviäkään, ihminen tarvitsee ystäviä.

Olen ollut koulukiusattu ala-asteella sekä ylästeella vielä 8 luokalle asti, sen jälkeen tilanne rauhottui, mutta ei täysin loppunut. Tuollainen tunne mikä tuosta syrjimisestä tuli, oli liian tuttu vahoilta ajoilta, ja sai vanhat tunteet nousemaan pintaan. Mielestäni ketään ei saisi moista kokea. Miltä' mahtaa niistä tuntua, joilla asiat ovat vielä huonommin?